torstai 10. syyskuuta 2015

Viron matka osa 10 - Patarein vankila Tallinnassa

Tallinnassa sijaitseva entinen Patarein vankila ei ehkä ole yhtä kuuluisa nähtävyys kuin vaikka Viru Hotel, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen mikäli historia kiinnostaa vähääkään. Tässä tapauksessa vielä Viron lähihistoria, sillä vankila oli toiminnassa vielä tämän vuosituhannen alussa.


Patarein merilinnoituksen rakentaminen alkoi Venäjän keisarin Nikolai I:n käskystä vuonna 1828. Valmistuttuaan 1840 se toimi tykkipatterina.

Neljän hehtaarin alueella olevalla rakennuskompleksilla on ollut monia käyttötarkoituksia. Vuodesta 1867 lähtien se toimi kasarmina. 1920 siitä tehtiin vankila, joka jatkoi toimintaansa vielä 2000-luvun alussa. 2007 lähtien paikka on ollut kulttuuripuistona. Tai kuten he itse mainostavat - monikäyttöinen vapaa-ajan viettopaikka.

Mikäli tällainen rötiskä olisi Suomenlahden toisella puolella, olisi se suljettu hengenvaarallisena jo ajat sitten. Hämärät käytävät, huonot askelmat, takuulla todella homeinen sisäilma ja monet muut seikat olisivat antaneet rakennukselle totaalikiellon. Talo ympäristöineen ei täyttäisi minkäänlaisia turvallisuusmääräyksiä sääntö-Suomessa.




"Monikäyttöinen vapaa-ajan viettopaikka" on vähän kaukaa haettu, sillä mitä muuta Patareissa voi tehdä kuin ihmetellä neuvostoajan julmuuksia. Esimerkiksi teloitusosastolle on avoimet ovet. Talossa on ihmisiä pistetty kylmäksi vielä vuonna 1991. Patarei on kaikenkaikkiaan niin järkyttävä läävä, ettei heikkohermoisten edes kannata harkita visiittiä sinne.







Alueen alkupäässä on jonkunlainen taiteilijakommuuni. Ilmeisesti sama porukka on väsännyt vankilaan erilaisia ripustuksia ja muita turhuuksia kuten paperijoutsenia erääseen selliin. Edellisellä visiitilläni kaksi vuotta sitten vankilan sisustus olikin jonkun verran erilainen, varmasti autenttisempi. Kaameista vankilaoloista saa joka tapauksessa mieleenpainuvan käsityksen talon käytävillä kävellessä.

En tiedä millaiset ankeudet Viron vankiloissa nykyään on, mutta enpä lainkaan ihmettele että Suomeen halutaan lusimaan. Olot täällä ovat varmasti kuin viiden tähden hotellissa Baltian vankiloihin verrattuna.








2 kommenttia:

  1. Kolkko paikka oli ! Tais olla toinen kerta paikan päällä ! Mutta ranta -baarissa puolen litran olut maksoi 2€ 50 centtiä !

    VastaaPoista
  2. Oluella huuhdoimme kurjuudet mielestä pois..
    ankean näköinen paikka!
    T.Matti "Viki" Vikström.

    VastaaPoista