Paimion luontopolkua kiertämässä

Paimion keskustasta noin kuuden kilometrin päässä Iso-Heikoisissa sijaitsee luontopolku. Monipuolisessa maastossa mutkitteleva lenkki on kaupungin infon mukaan neljä kilometriä pitkä, vaikka tuntuukin rutkasti pitemmältä.

Polun alkupisteessä on merkillinen kivinen rakennus. Se on jäänne luontopolun alueella toimineesta turveperkuutehtaasta. Talon sisällä on pieni näyttely aiheesta.

Luontopolun alkupätkä etenee helpossa maastossa, jossa on pääosin suota ja lampia. Paikalta on aikoinaan nostettu turvetta oikein vaan urakalla ja työn jäljet näkyvät siellä yhä.

Leppoisa kävely vaihtuu vaikeammaksi reitin puolivälin tienoilla. Alkaa nousu korkealle mäelle, jossa on näkötorni ja tulentekopaikka. Turve jalkojen alla muuttuu kovaksi kallioksi, joka on sateella takuulla vaarallisen liukasta.

Noin 90 metriin merenpinnasta nousevan kukkulan nimi on Kuhankuono. Sitä ei pidä sekoittaa seitsemän kunnan rajakiveen ja alueeseen Kurjenrahkan kansallispuistossa Turun toisella puolella.

Tornin takana on komea pirunpelto ja outo kiviveistämön jäännös. Siellä on infokyltin mukaan nakuteltu käsin kivipaaseja noin vuonna 1910.

Maasto on tämän jälkeen muisto vain helposta ja leppoisasta kävelystä. Kalliot ja kivet tekevät kulkemisesta perin haastavaa. Huonokinttuisilla ei ole mitään asiaa polulle.

Reitin loppupäässä on parikin kummallisuutta. Yhteenkasvaneet männyt, 80-luvun lopulla tehty Korpelan korsu ja kaupan päälle vielä kääpiökuusi.

Kellotin syyskuussa kiertämämme reitin melkein minuutilleen kahteen tuntiin. Maasto on sen verran haastavaa, että aikaa kuluu enemmän kuin neljän kilometrin lenkille voisi kuvitella.

Fotosessiot Piikkiössä osa 2

Pukkilan kartanolta lähdimme Amalian kanssa Piikkiön keskustan toisella puolella sijaitsevalle Huttalan linnavuorelle. Ideana oli saada kontrasti maalaismaiseman ja juhlamekkoon pukeutuneen mallin välillä.

Huttalan linnavuorella on tuskin aikasemmin ollut Amalian näköista naista poseeramassa prinsessamekko päällä kallionkielekkeellä, joten luulisin fotosession olleen ainakin siinä mielessä varsin originelliä.

Fotosessiot Piikkiössä osa 1

Pukkilan kartano Piikkiössä on jo pitkään ollut mielessä kuvausmiljöönä. Kartanomuseo on yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävimmistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Museovirasto remontoi tilan rakennukset alkuperäiseen asuunsa 1965-1970 ja se avattiin yleisölle se jälkeen. Nykyään sakkia ei enää käy kuin korkeintaan kartanon pihamaalla, sillä määrärahojen puutteessa paikka ei ole enää auki.

Malliksi kysyin salolaista Amaliaa. Hän on harrastajamalli ja Miss DBTL 2014.

Syyskuiset fotosessiot Liedossa

Reetta on parikymppinen lietolaismalli. Hän on ollut usempaan otteeseen Milanossa Italiassa mallintöissä. Keikkahommia on myös ympäri Suomea.

Törmäsin Reettaan Faceookissa. Tiedustelin jos häntä kiinnostaisi malleilla joskus harrastajakuvaajallekin.

Kuvauspäiväksi sovittiin syyskuinen sunnuntai. Kävimme parissa täysin erilaisessa miljöössä Liedossa. Kuvat onnistuivat mielestäni todella hyvin.

Härmälän rotko Maskussa

Härmälän rotko Maskussa kuuluu Varsinais-Suomen erikoisimpiin luonnonnähtävyyksiin. Syvän kalliohalkeaman syntyhistoria on mysteeri.

Niemenkulmalla, Maskun ja Naantalin rajamailla sijaitseva Härmälän rotko on mutkikkaan pikkutien takana. Matkalla näkyy niin entisiä kyläkauppoja kuin kovan rahan uudisrakennuksiakin.

Rotko sijaitsee Pakattulanvuorella, jonka laelta aukeaa komeat maisemat pitkin poikin. Presidentin kesäasunto Kultaranta näkyy hyvin, samoin Naantalin kirkko.

Halkeaman synty on arvoitus. Syyksi on arveltu tuhat vuotta sitten alueella vellonutta merta, joka olisi laajentanut kalliohalkeamia nykyisen kaltaiseksi. Myös jääkauden jälkeistä maanjäristystä on ehdotettu.

Pystysuorat kalliot nousevat halkeamasta yli 20 metrin korkeuteen. Välissä saattaa klaustrofobiaa taipuvaisille tulla oireita, mutta ylipäätään siellä ei hädän päivää pitäisi olla. Rotkoon on melko helppo kiivetä; ainoa hankala kohta on heti alussa, jossa on hieman korkeampi nousu.

Kiipeäminen Pakattulanvuoren päälle jäi tällä kertaa väliin, mutta itse rotkossa tuli viettetyä aikaa sekin edestä. Sinne mahtuu kevyesti isompikin äijä, eikä tarvitse pelätä juuttumista kivien väliin.

Rotkon edustaa oli parturoitu sitten pari vuoden takaisen edellisen käyntini. Puita ja puskia oli kadonnut oikein urakalla. Parempi niin, sillä nyt luonnonihme näyttäytyy tien suuntaan kaikessa komeudessaan.