sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Krakovan matka osa 7 - Puolan ilmailumuseo

Puolan ilmailumuseo on lajissaan maan suurin. Sen luulisi vetävän vertoja minkä tahansa muunkin maan  vastaaville, sillä entisellä Krakow-Rakowice-Czyzyny -lentokentällä on näytillä yli 200 lentokonetta. Kenttä on Itävalta-Unkarin ajoilta ja vamistunut 1912. Se on maailman vanhimpia lentokenttiä. Museo avattin vuosi kentän lopettamisen jälkeen vuonna 1964.

Paikka ei ollut kovin kaukana Krakovan keskustasta tai hotellistamme. Kumminkin matkaa oli sen verran, ettei sinne ollut järkeä lähteä apostolinkyydillä. Niinpä taksi alle ja menoksi.

Moni suositteli kysymään taksan etukäteen, ettei perillä tulisi ikäviä yllätyksiä. Kertaakaan yksikään kuski ei yrittänyt kusettaa ja muutenkin krakovalainen taksikulttuuri jäi mieleen pelkästään positiivisena. Puolalaiskuskit edes ajaneet hullunlailla kuten esimerkiksi liettualaiskuljettaja Vilnassa vuonna 2007, jossa hän oikaisi jalkakäytävän kautta ja painoi kaasua kuin Räikkönen.










Koska Puolassa oli torstaina 1. toukokuuta vappu kuten meillä Suomessakin, oli väkeä liikkeellä sankoin joukoin. Ilmailumuseoonkin oli tunkua. Onneksi olimme niin aikaisin liikkeellä, ettei sakkia ollut vielä riesaksi asti.

Paavin käyttämä helikopteri tuntui kiinnostavan paikallisia kovasti. Muutenkin ukko oli Krakovassa suuri sankari. Hänen kuviaan oli jopa yksityisasuntojen ikkunoissa. Vaikea kuvitella, että Suomessa joku panisi esimerkiksi sellaisten hengenlähetteliläiden kuten vaikka Isä Mitron tai Päivi Räsäsen kuvan seinälleen.


Ilmailumuseon erikoisuus on Natsi-Saksan johtohahmoihin kuuluneen Hermann Göringin lentokonekokoelma. Göringin vehkeistä ei erityistä mainintaa ollut missään, ei edes siinä hallissa jossa kyseisiä koneita oli näytillä.
















3 kommenttia:

  1. Kaikkiin paikkoihin sinäkin eksyt! Sinänsä ihan mielenkiintoista...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Joo, mielenkiintoinen paikka tämäkin oli. Ei ollut minun ideani, mutta kannatti lähteä mukaan.

    VastaaPoista
  3. Sinne ollaan menossa toukokuussa kun ystävämme puolalaisen helikopterilentäjämme Ryszard Witkowskin 90- vuotispäivät ovat siellä. Hän on ollut kouluttamassa mm. USA:n, Neuvostoliiton, Libyan ja Indonesian lentäjiä.

    VastaaPoista