Timanfayan kansallispuisto

Teneriffan Teiden kansallispuiston jälkeen Kanarian saarten toiseksi suosituin luonnonnähtävyys on Lanzaroten Timanfayan kansallispuisto. Se on perustettu 1974. Timanfaya on se kuuluisa "kuumaisemapaikka", jollaista nimeä monet turistit siitä käyttävät.

Koska matkatoimiston järjestämä saarikierros ei käynyt kansallispuistossa päinkään, oli sinne mentävä omin päin. Henkilöauton vuokraus ei kiinnostanut pelkästään tätä retkeä varten, joten ainoaksi vaihtoehdoksi tuntui jäävän taksikyyti. Ilmeisesti ympäri saarta kiertävä "Hyppää sisään, hyppää ulos" -bussi olisi vienyt puiston portille, mutta siitäkin oli vielä muutama kilometri itse pääpaikalle.

Taksi maksoi yhteensuuntaan hieman vajaa 30 euroa. Kuski olisi kai odottanut parkkipaikalla, mutta koska meillä ei ollut harmainta aavistustakaan miten paikan päällä toimitaan ja kuinka kauan siellä menee, päätimme vapauttaa suharin tehtävistään perille päästyämme.

Pidä hatustasi kiinni!

Timanfayan portilla oli koppi, josta piti ostaa pääsyliput ennen kuin puomi aukesi. Tiketit maksoivat yhdeksän euroa kappale. Taksikuski kurvaili vielä tovin ennen kuin saavuimme isolle parkkipaikalle. Siellä oli varovaisestikin arvioituna ainakin sata henkilöautoa ja muutama bussi.

Timanfayan geysir. 

En ehtinyt saada edes lompakkoa takaisin laukkuun, kun jo revittiin ulos taksista. Yli-innokas järjestysmies pälätti kuin Raimo Häyrinen ja oli tunkemassa meitä välittömästi kiertoajelubussiin. Näin virkaintoinen äijä voisi välillä pitää vaikka lomaa tai mennä edes kahvitauolle.

Aikamme ympärille katseltuamme siirryimme bussiin, joka vei vajaan tunnin kierrokselle tulivuorten ja laavan keskelle. Sama järjestysmies vouhotti suunnilleen kuola suunpielestä valuen, että "English or Deutsch?". Vastaustamme sen enempää edes kuulematta hän ohjasi meidät englanninkielisten kyytiin. Sekin oli lopulta aivan yksi lysti, koska nauhalta tullut selostus oli espanjaksi, englanniksi ja saksaksi.

Piru, El Diablo, Timanfayan tunnus. 

Bussi mateli pitkin merkillistä maisemaa, jollaista ei uskoisi tällä planeetalla olevankaan. Oli aavikkoa, laavamerta ja tulivuoren kraatereita. Tie oli maisemoitu hyvin piiloon. Jossain kaukaisuudessa vilahti silloin tällöin toinen bussi. Kuski ajeli etenavauhtia, mutta osasi pitää auton hallinnassa sen pahemmin nytkymättä. Välillä stopattiin erikoisimpien paikkojen viereen.


Vaikka ulkona tuuli kuin viimeistä päivää, ei bussissa kieränyt ilma ollenkaan. Krapulahiki pukkasi päälle jo varmaan heti kilometrin jälkeen ja olo oli tukalahko koko matkan ajan. Tilannetta ei lainkaan helpottanut lähellä istunut brittiläinen perheenäiti, joka oli unohtanut napittaa paitansa.

Valokuvausta bussin ikkunan läpi. 

Linja-autosta ei päässyt lainkaan ulos koko kierroksen aikana. Timanfayan luonto on niin herkkää, että kuulemma jopa pelkän jalanjäljen häviäminen maaperästä voi kestää kymmeniä vuosia. Ihmettelinkin, etteikö siellä juoksentele mitään eläimiä, mutta ei ainakaan jäljistä päätellen. Sellaisia kun ei ollut.

Kasveja alueella on kumma kyllä yli 180, vaikka juuri ainuttakaan näkynyt. Pari pientä puskaa tunki ulos siellä täällä jostain raosta ja laavan päällä oli jonkunlaista sammalta tai jäkälää.

Valokuvat ovat bussin ikkunan läpi otettuja.

Lanzarotella asunut edesmennyt taiteilija Cesar Manrique suunnitteli Timanfayan parkkipaikan vieressä olevan rakennuksen, jossa on ravintolatoimintaa ja matkamuistomyymälä. Siellä kokataan niin sanottuja "pirun illallisia" eli ruuat kypsennetään suoraan luonnonlämmössä, joka hohkaa syvältä tulivuoren sisältä.

Timanfaya kuuluu ehdottomasti Lanzaroten lomaviikkoon. Tällaista ei ihan joka päivä näe.