keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kukkarokivi


Kaikkea uutta ja ihmeellistä sitä löytyykin lähiseudulta - kunhan vaan ensin kuulee niiden olemassaolosta. Viime sunnuntaina näin valokuvia Ruissalon edustalla olevasta isosta siirtolohkareesta nimeltään Kukkarokivi. Kaveri oli mennyt sinne jäätä pitkin Saaronniemen rannasta. Kyselin kulkuohjeita ja parin päivän päästä kävin suorittamassa saman operaation.

Ennen Saaronniemen leirintäalueen porttia kääntyy oikealle Kukkarokiventie. Sen alussa on pieni parkkipaikka. Rannasta kivelle on matkaa noin 600-700 metriä. Jäällä oli rampattu sen verran paljon, että seuraamalla samoja jälkiä uskalsi rannasta kävellä siirtolohkareelle ilman pahempaa jäihin tippumisen pelkoa. Mutta tokkopa sinne kannataa mennä onneansa koittamaan jos aurinkoiset kelit jatkuvat.

Säänhaltiajoilla oli jälleen sormensa pelissä valokuvausilman suhteen. Tiistaina 26.2. kevätaurinko ei todellakaan porottanut kuten lähipäivinä muuten.




Kukkarokivi on tiettävästi Suomen suurin siirtolohkare. Se on 27 metriä pitkä, 17 metriä korkea ja kohoaa 12 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Kiveen liittyy taru, jonka mukaan Raision keskiaikaisen kirkon rakentaneet jättiäiset Killi ja Nalli riitaantuivat papin kanssa. Killi uhkasi tuhota kirkon rannasta löytämällään kivenlohkareella, muttei enää osannut tietä takaisin kirkolle. Suutuspäissään hän paiskasi möhkäleen Ruissalon edustalle. Kukkarokivi nimi tulee siitä, että jättiläinen olisi kantanut kiveä selässä olevassa suuressa kukkarossa.







2 kommenttia:

  1. Jo edesmennyt hyvä kalakaverini "Ranan Rimon" sai -80 luvulla Kukkarokiven viereisestä kaislikosta heittouistimella 9,5 kilon hauen. Olin mukana veneessä ja ensinäkemältä luulin sitä sameassa vedessä hylkeeksi!
    T.Matti "Viki" Vikström
    ps. Ken oli tuo tumma nainen, joka oli sattumalta parissa kuvassa?

    VastaaPoista
  2. En ole koskaan nähnyt "livenä" niin isoa haukea, mutta voin hyvin kuvitella sellaisen olevan "hyljemäinen". Tosin hylkeet eivät taida kaislikossa viihtyä.

    "Lady in black" on Katja, joka oli mukana reissulla.

    VastaaPoista