tiistai 23. lokakuuta 2012

Tallinnan televisiotorni

Tallinnan televisiotorni (viroksi Tallinna teletorn) on teletorni Piritan esikaupunkialueen korkeimmalla kohdalla Viron pääkaupungissa Tallinnassa.

Tornin peruskivi muurattiin 30. syyskuuta 1975 ja torni valmistui 11. heinäkuuta 1980 – todennäköisesti pian alkavia Moskovan olympialaisia silmällä pitäen, jonka purjehduskisat järjestettiin Tallinnassa, Piritalla.

Tornin korkeus on 314 metriä, ja näköalatasanne on 175 metrin korkeudessa. Tornissa on myös ravintola. Torni suljettiin yleisöltä toistaiseksi 26. marraskuuta 2007, koska siitä puuttuivat lain vaatimat varapoistumistiet. Torni avattiin yleisölle korjauksen jälkeen 5. huhtikuuta 2012.

Kirkkaalla ja kuivalla (usein pohjoistuulella syksyllä) säällä Tallinnan Teletornin voi erottaa Helsingistä jopa paljain silmin pienenä siluettina hieman korkeammalla sijaitsevilta paikoilta, esimerkiksi jo Lauttasaaren lintutornista. Kiikarin avulla tällaisella kuulaalla kelillä sen muodon sitten jopa tunnistaa. (Wikipedia)


Lauantaina 20. lokakuuta suuntana oli Tallinna. Homman nimi oli viinanhakureissu, mutta koska aikaa olla maissa on neljä-viisi tuntia, oli hyvä saada mukaan vähän kulttuuriakin. Ehdotin visiittiä Tallinnan televisiotorniin. Se avattiin uudelleen viime keväänä remontin jälkeen.


Tallinnan satamasta on matkaa tornille noin yhdeksän kilometriä. Suunta oli periaatteessa selvä eli Piritan kaupunginosaa kohti. Sunttu Sundellin Tom Tom -navigaattori tiesi ihan tarkankin osoitteen. Piritassa kaupunkiliikenteestä erkaannutaan metsäiselle tieosuudelle, jonka päässä torni sijaitsee.

Tornin vieressä on kasvitieteellinen puutarha, jossa pitää myös joskus poiketa. Tornista nähtynä alue oli varsin laaja ja siihen kannattanee varata aikaa.




Tornin alla olevissa siipirakennuksissa oli esillä paikan historiaa. Jo käytävä parkkipaikalta pohjakerrokseen oli nähtävyys. Seinät oli vuorattu isoilla valokuvasuurennoksilla paikan rakennusvaiheista.

Kuvissa rakennusmiehet hymyilivät kuin Hangon keksi, vaikka todellisuudessa homma tuskin oli kovin hääppöistä. Viimeistään KGB:n valvova silmä piti siitä huolen. Työturvallisuus ja rakennusaineetkaan eivät varmasti olleet niin terveellisiä kuin ukkojen ilmeet antavat ymmärtää.



Sisäänpääsymaksu torniin oli seitsemän euroa. Ensimmäisessä kerroksessa oli matkamuistomyymälä, esitteitä ja muuta roinaa. Kakkoskerroksessa paikka alkoi muistuttaa lähinnä science fiction -elokuvaa. Seinillä oli niin taiteellisia kuvaikkunoita ja tekstejä, että ne saisivat muotoilija Stefan Lindforsinkin kateelliseksi ja s-kirjaimensa suhisemaan kahta kauheammin.




Televisiotornin 22. kerroksessa oleva yleisötila on 170 metrin korkeudessa. Paikan sisustus toi mieleeni Stanley Kubrickin elokuvat Kellopeli appelsiini ja Avaruuseikkalu 2001. Kerrosta ylempänä oleva näköalatasanne ei sadekelillä tarjonnut yhtään mitään, mutta sisätiloissa viihtyi tunnin aivan heittämällä.

Sisälle torniin pääsee kerralla sata ihmistä. Näyttötaulun mukaan samaan aikaan seurueemme kanssa oli 77 immeistä. Hissi oli todella nopea ja näytöllä vilkkui kerrokset ja kulkunopeus.

22. kerroksen lattiassa oli reikiä siellä täällä. Pleksin peittämät kolot houkuttelivat porukkaa luokseen ja rohkeimmat uskaltautuivat seisomaankin niiden päällä. Itseltä jäi kyllä väliin...





Koska ilma oli sateinen, ei näkyvyys ollut kovin kummoinen. Jotain sentään näkyi edes ajoittain.  Pilvet tunkivat jatkuvasti eteen kun koitti jonnekin nähdä. Voin vaan kuvitella millaiset näkymät tornista on kauniilla ilmalla.





Käyntiä Tallinnan televisiotornissa ei voi muuta kuin suositella. Paremmalla kelillä kasvitieteellinen puutarha olisi mennyt samalla kertaa, mutta nyt siellä käynti siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Ehdottomasti vielä joskus.

Luppoaikaa ennen laivan lähtöä jäi reilusti. Ennen viinakaupassa käyntiä poikkesimme Rocca al Maren kaupunginosassa ja Tallinnan ulkomuseon portilla kääntymässä. Ihme kyllä, sielläkin riitti porukkaa sateisesta ilmasta huolimatta.

Varsin onnistunut päiväreissu kaiken kaikkiaan.



3 kommenttia:

  1. Torni oli ennenkin hieno paikka, mutta muuttunut näköjään vielä enemmän edukseen, suosittelen minäkin. Tornin juurella muuten oli Neuvostoliiton tankitkin läsnä Viron vapautta edeltävänä aikana. Ihmisketju esti käsi kädessä, etteivät ryssän soturit valloittaneet TV-tornia, siitä on muistomerkkikin tornin juurella. Sinne johtavan metsätien varressa on muuten hautausmaa, jonne on haudattu mm. Saarenmaa-valssimies Georg Ots.
    T.Matti "Viki" Vikström
    ps. Viinalasti auton peräpäässä vaikutti "Korsimomaiselta"!

    VastaaPoista
  2. Kiitos pitkäöstä kommentista!

    Huomasin hautausmaan. Täytyy joskus käydä sielläkin. Varmaan samalla kun kasvitieteellisessä puutarhassa.

    Tv-tornin kakkoskerroksessa oli Viron historiaa seinätauluissa. Muun muassa kuva 21.8.1991 tapahtumista, jossa ihmisketju oli tornin ympärillä.

    VastaaPoista
  3. Tallinnan TV-torni on tullut nähtyä jopa paljain silmin - 13,8 metrin korkeudelta - laivan kannelta (48,66 km), Lauttasaaren lintutornista (79,5 km) ja Porkkalan lintutornista (62,69 km). Laivan kannelta se näkyi kokonaan ja lintutorneista lähes kokonaan, asia varmistui kuvista myöhemmin. Kaikissa kolmessa tapausessa se näkyi paljain silmin, ja erityisen hyvin Porkkalan lintutornista. Silloin näkyi myös sen vasemmalla puolella Eestin energian savupiippu. On tullut sieltä nähtyä jopa Tallinnan keskustan korkeimmat "pilvenpiirtäjät" (suttaisista kuvista), jos sellaiseksi niitä voi edes kutsua.

    VastaaPoista