perjantai 11. toukokuuta 2012

Puolan matkaraportti osa 2 - Gdanskin telakan portilla




"Gdańskin telakka (puol. Stocznia Gdańska) on telakka Gdańskin kaupungissa Puolassa. Telakka lukeutuu Puolan suurimpiin. Se sijaitsee Martwa Wisła -joen vasemmalla rannalla Ostrów -saarella. Vuonna 1945 nykyisen telakan alueella toimivat saksalaiset Danziger Werftin ja Schichau-Werftin telakat. Puolan kansantasavallan aikana telakka tunnettiin Leninin telakkana. Telakka tuli kansainvälisesti kuuluisaksi, kun ammattiliittofederaatio Solidaarisuus (puol. Solidarność) perustettiin siellä syyskuussa 1980.

Vuonna 1990 telakka muutettiin valtio-omisteisesta pörssiyhtiöksi, josta 61 prosenttia omistaa valtio ja 31 prosenttia henkilökunta. Näiltä ajoilta lähtien Stocznia Gdańska S.A. on operoinut telakkaa.

Vuonna 2009 saksalainen hard rock -yhtye Scorpions konsertoi telakalla." (Wikipedia)



Graffitti telakkaa ympäröivässä muurissa.


Yksi Puolan matkan pääkohdista oli tutustuminen Gdanskin telakan porttiin. Paikka tuli kuuluisaksi 1981, kun solidaarisuusliike johtajansa Lech Walesan kanssa näkyi televisioruudussa ihan Kustavissakin asti. Ala-asteella eräs luokkakaveri väänsi Walesan nimen "Lehmäliisaksi", jolta se kieltämättä uutistenlukijoiden suusta kuulostikin.




Oli upeaa päästä käymään paikassa, jossa 30 vuotta sitten uskallettiin vastustaa Puolan kommunistista yksipuoluejärjestelmää ja diktatuuria sekä ihmisoikeuksien polkemista ja Neuvostoliittoa. Lipun KGB:n kiduttajien kammioon sai varmasti paljon helpommallakin, mutta solidaarisuusliike jäi eloon.




"Solidaarisuus (puol. Niezależny Samorządny Związek Zawodowy "Solidarność", sitoutumaton itsehallinnollinen ammattiliitto "Solidaarisuus") on puolalainen ammattiliittofederaatio, joka perustettiin syyskuussa 1980 Gdańskin Leninin telakalla. Sitä johti alun perin Lech Wałęsa. 1980-luvulla se onnistui keräämään laajan antikommunistisen kansanliikkeen, jonka kannattajakunta ulottui kirkon jäsenistä antikommunistiseen vasemmistoon. Unionia tuki joukko toisinajattelijaintellektuelleja (KOR) ja se perustui väkivallattomuudelle.

Solidaarisuusliikkeen selviytyminen oli ennennäkemätöntä ei ainoastaan Neuvostoliiton tukeman kommunistipuolueen johtamassa, yksipuoluevaltaisessa Puolassa vaan koko itäblokissa.

Aikaisemmin kommunistipuolue oli ottanut kovan linjan vastustajiaan vastaan. Esimerkiksi vuonna 1970 hajotettiin mielenosoitus konekivääritulella, jossa sai surmansa kymmenittäin ihmisiä ja yli tuhat haavoittui. Muissa itäblokin maissa esimerkiksi 1968 Prahan kevät murskattiin neuvostoarmeijan toimesta Tšekkoslovakiassa.

Solidaarisuusliikkeen menestykseen vaikuttivat olennaisesti 1980-luvulla syventynyt sisäinen kriisi Euroopan sosialistisissa maissa moraalin murentuessa ja taloudellisten olosuhteiden huonontuessa.

Solidaarisuusliikkeen aatteet levisivät kulovalkean tavoin läpi Puolan ja yhä useampia ammattiyhdistyksiä perustettiin ja ne liittyivät liittoumaan. Ohjelma, joka oli alun perin kehitetty vastaamaan ammattiyhdistyksen asioihin on laajalti nähty ensimmäisenä askeleena kommunistisen puolueen yksinvaltaisen aseman murentamiseen." (Wikipedia)






Mika "Sunttu" Sundell ja historian siipien havina





Telakan portin vieressä oleva baari on entinen työmaaruokala. Paikka oli halpa muutaman vodkapaukun ottamiseen, oluen hintaa en huomannut tiedustella. Mutta tuskin kovin montaa slotia siitäkään olisi joutunut pulittamaan.

 Baari oli koristeltu asiankuuluvin rekvisiitoin.






Alussa mainittu saksalaisen hard rock -yhtye Scorpionsin konsertti Gdanskin telakalla osui eteeni noin viikkoa ennen Puolan matkaa Youtubessa surffaillessani. Katselin keikan kokonaan. Loppupuolella orkesteri esitti yhden tunnetuimmista kappaleistaan, vuonna 1990 ilmestyneeltä Crazy World -albumilta peräisin olevan Wind of Changen.

Biisin sanoittanut laulaja Klaus Meine pitää kappaleen alussa lyhyen puheen ja konserttitallenteenseen on lisätty symbolisia osia ajasta, jolloin kommunismi romahti ja rautaesiriput murtuivat Itä-Euroopassa.

Nämä ihmiset laulavat Wind Of Changea jokseenkin eri syystä kuin suomalaiskännikalat Tuurin Miljoonarockissa Kyläkauppa Veljekset Keskisen parkkipaikalla.



4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu jälleen kerran Kimmo. Ihanaa kesää sinulle ja Suntulle Kaille jne ♥ Terkkuja meiltä molemmilta täältä Skånesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja mukavaa kevään jatkoa teille sinne Skåneen!

    VastaaPoista
  3. OOLright. Ja lisään huvittavan yksityiskohdan polska demokratiasta historiasta.
    1700-luvulla polakit vajakit aateliset keksivät "eduskunnan" tai mikä nimeltään olikaan. Juju oli siinä, että lain voimaan tuleminen vaati 100 % hyväksynnän. Jos yksikin äänesti vastaan, niin 1000 päinen kamari ei voinut laittaa lakia voimaan.
    Seurauksena oli, että 100 vuoteen ei yhtään uutta lakia saatu toimeen.
    Sitten porukat huomasivat, että ei saatana, eihän tämä toimi...
    Tämä vain pikanttina yksityskohtana historiasta.
    Itselläni ei mitään vastaan puolalaisia. Tapailin 2011 maaliskuussa erästä Puolasta Suomeen muuttanutta naista ja hän oli hyvin kaunis ja älykäs ja ennakkoluuloinen. Ei trukkikuski vaan natsannut pidempään suhteeseen...

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedoista ja kommentista!

    Ehkä logistiika-alan ihminen, kuten sinä ilmeisesti olet, ei vastannut puolalaisen naisen mieskuvaa suomalaisesta uroosta.

    VastaaPoista