"Ben Edvard Granfelt (s. 16. kesäkuuta 1963) on suomalainen kitaristi ja säveltäjä. Hänet tunnetaan parhaiten yhtyeistä Los Bastardos Finlandeses, Guitar Slingers, Leningrad Cowboys, Wishbone Ash, Gringos Locos, ja etenkin omasta dynaamisesta kokoonpanostaan Ben Granfelt Band."
"Granfelt aloitti soittamisen 11-vuotiaana ja on tehnyt musiikkia jo 30 vuoden ajan. Hänen uransa alkoi perinteisesti "kellari / kotipiiribändien" kanssa kotiseudulla Kauniaisissa, jossa kouluaikoina Ben käytti muun muassa koulun välitunnit kitaransoiton harjoitteluun. Tuolloin hän tutustui Tipe Johnsoniin, josta tuli myöhemmin tärkeä bändikaveri Gringos Locosissa ja myöhemmin Leningrad Cowboys'issa.
Armeija-aikanakin Granfeltilla oli tapana käyttää lähes kaikki vapaa-aika, oppituntien tauot mukaan lukien, kitaransoiton harjoitteluun. Granfelt on arvostettu muusikko melodisen ja bluesahtavan rockin taitajana. Nykyään Granfeltia pidetään laajalti yhtenä parhaista suomalaisista kitaristeista.
Musiikillisiksi vaikuttajikseen Granfelt nimeää Jimi Hendrix, Jeff Beck, Robin Trower, Eric Clapton, Gary Moore, Pat Travers ja Pat Thrall.
Musiikkitoiminnan lisäksi Granfelt toimii saksalaisten Engl-kitaravahvistimien maahantuojana." (Wikipedia)
Minulla ei ollut oikeastaan mitään sitä vastaan, että ohjelmatiedoista poiketen ruudussa höpötti Lindholmin sijaan Granfelt. Mukavalta mieheltä vaikuttava kitaristi sai jutuillaan ainakin tämän talouden hyvälle tuulelle. Ohjelma tuntui jotenkin tutulta - lopputekstit paljastivatkin sen tehdyksi vuonna 2007, joten varmaan olen joskus nähnyt saman aikaisemminkin.
Henkilödokumentissa Granfelt kuvattiin kotonaan Suomessa ja kiertueella Saksassa. Frankfurtin kitaramessuilla miehellä oli oma klinikka, josta tarina eteni keikalle pieneen saksalaisklubiin.
Ohjelmassa nähtiin pätkiä Aki Kaurismäen ohjaamasta Leningrad cowboys meet Moses -elokuvasta. Granfelt kertoi saaneensa kuvausten aikana ruokamyrkytyksen saastuneesta jokivedestä, jota hän lipitti kuvausten lomassa. Läheisen hotellin viemäri vaan sattui kulkemaan juuri sitä kautta. Paska tuuri.
Vuosina 2001-2004 Granfelt soitti brittiläisen, 70-luvulla suosionsa kukkuloilla olleen, Wishbone Ashin kitaristina. Hanoi Rocks muuten lämmitteli ensimmäisillä Englannin keikoillaan 80-luvun alussa samaa orkesteria. Granfeltin jälkeen Wishbone Ashiin asteli toinen suomalaiskitaristi, Gringos Locosista ja Pave Maijasen Mistakesista tuttu Muddy Manninen.
Granfelt esitteli kitaroitaan, joista rakkaimmiksi vuosien varrella ovat osoittautuneet Gibson Les Paulit ja Fender Stratocasterit.
Mies muisti useaan otteeseen mainita, että rällästysvuodet ovat takanapäin ja lopputekstien aikana hän ulkoilutti vaimonsa kanssa pientä poikalastaan.
Kuulin Granfeltista ensimmäisen kerran Gringos Locos -yhtyeen kautta 1987. Tuolloin hienon debyyttilevyn julkaissut helsinkiläisryhmä oli aluksi jonkin aikaa vain bändi toisten joukossa. Sitten alkoikin melkoinen mediamyllykkä, kun bändi solmi ison levytyssopimuksen Polygramin kanssa. Jopa YLEn pääuutiset kertoi tapahtumasta.
"Gringos Locos on suomalainen hard rock -yhtye.
Helsinkiläinen Gringos Locos oli 1980-luvun lopussa yksi suomalaisen hard rockin suurimmista vientitoivoista. Yhtyeen musiikki keräsi faneja myös kotimaassa, mutta erityisen suosittua se oli Britanniassa, jossa he esiintyivät ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä maineikkaalla Wembley-areenalla, sekä Yhdysvalloissa. Kiinnostus kansainvälisillä markkinoilla oli tuolloin niin suuri, että yhtye solmi vuonna 1987 seitsemän albumin sopimuksen maailman toiseksi suurimman levy-yhtiön Polygramin kanssa. Yhtyeen jäseniä on sittemmin nähty muun muassa Leningrad Cowboysin ja brittiläisen Wishbone Ashin riveissä.
Yhtye julkaisi neljännen albuminsa "Second Coming of Age" kesällä 2009." (Wikipedia)
Gringos Locos keikkaili plajon Suomessa ja näkyi ahkerasti televiossa. Bändi kiersi Eurooppaa Status Quon lämmittelybändinä, mutta Polygram -levydiili kaatui kakkoslevy Punch Drunkin jälkeen. Ilmeisesti myynti ei tyydyttänyt yhtiön johtoa. Musiikillisesti bändiä vietiin noihin aikoihin jenkkihardrockin suuntaan, eikä alkuaikojen bluesvaikutteet olleet enää niin vahvasti esillä. Tuottajana häärinyt Tom Dowd kai koitti saada bändistä turhan siloiteltua, mikä sitten kostautui. Biisitkään eivät olleet debyyttilevyn veroisia.
Oman kappaleeni Gringos Locosin esikoisalbumista ostin käytettynä turkulaisesta Comeback -levyliikkeestä melkein heti sen ilmestyttyä 1987. Blues-, juuri- ja southernrockia sisältänyt levy on kestänyt aikaa hyvin.
Noihin aikoihin nousi Suomesta toinenkin aikalailla samantapaista rokkia soittanut yhtye, joka kantoi nimeä Havana Blacks. Nimestä tiputettiin myöhemmin viimeinen s-kirjain pois, kun orkesteri sai viritettyä verkkojaan Amerikan suuntaan. "Voi kuulemma loukata mustia", oli muistaakseni selitys.
Jos oikein tarkkoja ollaan, levyhyllyssäni oleva Gringos Locosin debyytti ei ole se sama yksilö, jonka tuossa äsken mainitsin. Lainasin nimittäin kiekon aikoinaan eräälle taivassalolaiselle hongankolistajalle, joka sitten unohti levyn autoon auringon armoille. Lätystä tuli käyrä ja soittokelvoton, joten kaveri meni uusikaupunkilaisesta levykaupasta ostamaan uuden tilalle.
Kuten Yle Femin ohjelmasta saattoin tyhmempikin päätellä, on Ben Granfelt varsin mukava mies. olen itsekin todennut tämän pari kertaa. Ensi kerran tapasin hänet Paraisten Råttisrockissa kesällä 1989. Festareilla soitti Gringos Locosin lisäksi ainakin Boycott ja Horsepower. Harmi, ettei tuollaistakaan leppoisaa ole pikkufestaria enää olemassa.
Toisen kerran tapasin Granfeltin keväällä 2000. Olin tuolloin MTV3:n Jyrki -ohjelmassa työharjoittelussa. Pääkuvaajan ja toimittaja Heta Hyttisen kanssa kävimme tekemässä Granfeltista juttua Jyrkiin Kymmenen kitaristia -sarjaan Vantaan Tikkurilassa sijainneella treenikämpällä. Muita kyseisen kitaristiesittelyn hahmoja olivat ainakin Timo Tolkki ja Alexi Laiho.
