Lehtopöllön poikaset

Ollessani hiljattain ulkomailla lomareissulla, selailin silloin tällöin kännykästä Facebookia, kuten kotioloissakin on tapana. 

Viikon 19 alkupuolella naamakirjaan alkoi ilmestyä pöllökuvia Turun Katariinanlaaksosta. Muutama tuttu harrastajakuvaaja oli saanut tallennettua lintuja varsin onnistuneesti. 

Kun vielä eräs Instagramiin itsestään kuvia lisännyt nainen oli helatorstain hyörinässä tallentanut selfieiden sivussa pesästä kurkkivia pöllönpoikasia, päätin että tuollahan pitää käydä mahdollisimman pian.

Perjantaina työpäivän päätteeksi suuntasin Katariinanlaaksoon. Sain edeltävänä ehtoona ohjeet missä pesäkolo sijaitsee. Aikani metsäpoluilla käveltyäni en kuitenkaan löytänyt etsimääni, sinänsä pätevistä neuvoista huolimatta. 

Koska en yleensä ole tuppisuu, kyselin polun pientareella seisseeltä pariskunnalta missähän täällä mahtaa olla pöllönpesä. Vanha herra osoitti muutaman kymmenen metrin päähän. Ja siellähän se tosiaan oli. 

Olin kuitenkin hieman epäuskoinen voiko kyseessä olla sama puu. Kaivoin somen syövereistä selfienaisen pöllökuvan. Ukko katseli sitä ja totesi että kyseessä on sama pesä. Ihmettelen vaan miten lady on saanut kännykällään pöllökuvia, koska pesä oli korkealla puussa. 

Kovaksi lintumieheksi osoittautunut herra kertoi, ettei näin pienellä alueella voikaan olla kahta pöllöreviiriä. Samalla hän voivotteli, että pesäkolo on kovin lähellä suositun ulkoilualueen polkuja. Ilmeisesti pesintä on silti sujunut hyvin, kun poikaset ovat pääosin jo lähteneet. 

Vielä helatorstaina kolossa oli ollut kolme lehtopöllön poikasta. Nyt enää yksi. Sen pää näkyi puoliksi. Ei muuta kuin zoomia kehiin ja sormi laukaisimelle. 

Pariskunta poistui paikalta miehen räiskittyä aikansa kuvia. Jäin odottamaan jos poikanen innostuisi tulemaan paremmin näkyviin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Olin jo tekemässä lähtöä kun lähistölle saapui toinen ikämies niin ikään valtavan objektiivinsa kanssa. Kuulemma moinen vehje painaa "pari kiloa". Ehkä joskus isona minullakin varaa hankkia tuollainen. 

Mies huomasi metsikössä pöllönpoikasen oksalla. Hän uumoili emolinnunkin olevan jossain lähistöllä, mutta niitä ei kuulemma hevillä havaitse. 

Onnistuin saamaan oksalla torkkuvasta poikasesta jokusen hyvän kuvan. Kiitoksia vaan kovasti  tuntemattomaksi jääneille herroille, ilman heitä tämä ei olisi onnistunut. 

Suikkilan sammakkometsässä

Muutama vuosi sitten sain vinkin, että Turun Suikkilan kaupunginosassa on metsikkö, jossa keväisin kutee sammakoita. Koska olen innokas kuvaamaan moisia otuksia, suuntasin asiasta kuultuani oitis Suikkilaan. Ja siitä lähtien joka kevät. Metsäpolun varrella on useita lammikoita, joissa kurnuttavia mulkosilmiä saattaa nähdä. 

Turun seudulla jylläsi huhtikuussa takatalvi. Poikkeuksellisen kylmää on ollut muutenkin viime marraskuun alusta saakka. En ole ollut järin toiveikas sammakkokuvauksen suhteen, mutta vappuaattona 30.4. tärppäsi. 

Koska työläiset ovat vappuna töissä iltavuorossa, varasin ennen ahertamaan menoa tunnin verran Suikkilaa varten. Ajasta ei kuitenkaan kulunut kuin murto-osa, koska jo polun alussa lähimmistä lätäköistä kuului ruskosammakkojen äänekäs kurnutus. 

Lenkillä ollut eläkeläisrouva ihmetteli mitä oikein vahtaan kamera kourassa keskellä metsikköä. Hän ei ollut vielä huomannut ainuttakaan sammakkoa, vaikka alueella päivittäin liikkuikin. Taisivat  kuulotaajuudet olla jo hiukan iän myötä himmenneet, mutta sammakkojen molskahdukset hän kumminkin erotti. 

Saaronniemen joutsensydän

Valokuvauksen saralla sunnuntaina 28. huhtikuuta 2024 koitti pitkään odottamani päivä. Onnistuin Turun Ruissalon Saaronniemessä tallentamaan hetken, jossa joutsenten kaulat muodostavat sydämen. 

Joskus näkee luontokuvaajien nappaamia otoksia vastaavista tilanteista. Vuosikaudet samaa havitelleena en ole siinä onnistunut, mutta nyt tärppäsi. 

Kyseinen kyhmyjoutsenpari uiskenteli Saaronniemen hoitamattoman hiekkarannan läheisyydessä. Samassa paikassa näkee usein joutsenia. Ilmeisesti lahden pohjukassa on niin matalaa, että linnut saavat kurkotettua pohjasta syötävää. Tämäkin pariskunta tunki aikansa kaulaansa veteen, kunnes intoutuivat rakkaudenosoituksiin. 

Samalla hiekkarannalla saattaa tavata aurinkoa ottavan miehen, jolta ei juttutulva helposti lopu. Kaveri muistuttaa ulkoisesti huomattavan paljon Suomen puolustusvoimien uutta komentajaa Janne Jaakkolaa. 

Auringonpalvoja on jutellessamme luetellut ohilipuvien laivojen aikataulut ja sota-alusten nimet kuin apteekin hyllyltä. Olen siitä saanut käsityksen, että hän on varmaan merivoimien upseeri. Jaakkolan ollessa ehdolla nykyiseen pestiinsä, näin lehdissä hänen kuviaan. Pohdin pitkään voiko kyseessä olla sama mies, mutta ei sentään. 

Sunnuntaisella Ruissalon reissulla osuivat omalle kohdalleni kevään ensimmäiset sinivuokot. Niitä oli Facebook-kuvien perusteella jo ennen viime viikon takatalvea, mutta nyt kukat puskevat vauhdilla maan uumenista. 

Ruissalon linnuista mainittakoon myös haahkat, joita oli valtavasti liikkeellä. Uroshaahka eli kalkas on komea lintu, joka poikkeaa väritykseltään tavalliselta näyttävästä sorsalinnusta. 

Kevätpippalot Mäntyniemessä

Lauantaina 20. huhtikuuta oli aika suunnata bussilla numero 54 Turun Hirvensalon Papinsaareen. 

Ammattiosastoni PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n Kesäkoti Mäntyniemi vuokraa päärakennuksen salia huokeaan hintaan. Lompakko ei juurikaan kevene mikäli paikalla on vaikkapa kymmenen henkilöä. Tällä kertaa Mäntyniemeen ilmestyi peräti viisitoista seurapeleistä, juhlimisesta ja yhdessäolosta kiinnostunutta ihmistä. 

Päivän ohjelmistossa oli muun muassa fortunakilpailu, jossa allekirjoittanut sai huimat kymmenen pistettä. Viimeksi peräti yhden. Hiljattain isoisäksi tulleen Matti Viki Vikströmin Mäntyniemeen lahjoittaman biljardipöydän käyttöaste oli korkea. Iltapäivä huipentui hänen tuomaroimaan Obama-biljardikisaan.  

Laadin Mäntyniemeä varten viidenkymmenen kysymyksen Manserokki-tietokilpailun. Idea siihen sikisi taannoisesta Tampereen Vapriikki-museokeskusvierailustani. Vikströmin vetämän visan keskiössä olivat tamperelaiset bändit ja artistit Popedasta, Juice Leskisen kautta Eppu Normaaliin. 

Lähettelin potentiaalisille kavereille tapahtumakutsuja hyvissä ajoin jo maaliskuun puolella. Tiputin listalta heidät, jotka eivät ole aiemminkaan osoittaneet kiinnostusta edes siinä määrin, että olisivat vaivautuneet vastaamaan. Samoin heidät, joita ei kolmella edelliselläkään kerralla ole saatu liikkeelle. Kummallista kun työvuoro osuukin aina samalle päivälle tai enon kaiman kihlajaiset ovat juuri silloin. 

Vaikka elettiin takatalvea, salin sai sen verran lämpimäksi, että tarkeni. Kehotin ottamaan reilusti vaatetta mukaan, koska maaliskuun alussa salivarausta tehdessäni ei moinen hyinen ilmasto käynyt mielessäkään. Ajattelin, että tässä vaiheessa kevättä olisi suunnilleen jo t-paitakeli ja pystyisi istuskelemaan ulkonakin. 

Edellisen kerran vastaavaa kokoontuminen Mäntyniemessä oli viime lokakuun 21. päivä. Siitä tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/10/syyskemut-mantyniemessa.html

Huhtikuun loppua Heponiemessä

Kustavin Heponiemi tunnetaan paikkana, josta on lauttayhteys Paraisten kaupunkiin kuuluvaan entiseen itsenäiseen kuntaan Iniöön. 

Käyn Heponiemessä suunnilleen pari kertaa vuodessa. Vanhan luotsiaseman takaa avautuu komeat maisemat Iniönaukolle. Kalliolla on valkoiseksi maalattu kivikummeli ja sektoriloisto. 

Edelliskesänä matka jatkui monen vuoden tauon jälkeen Iniöön saakka. Olin tuolloin työkaverini Ahlrothin matkassa geokätköjä etsimässä. Reissusta ei kehkeytynyt blogijuttua, taisi kuvasaldo olla sen verran heikonpuoleinen. 

Huhtikuun 27. päivä vastaavaa ongelmaa ei ollut. Kameran muistikortti täyttyi huimaa vauhtia. 

Vaikka kevätluonto on takatalven jäljiltä vielä melkoisen karu, oli Kustavissa liikkeellä monenlaista menijää. Näin kurkia, valkohäntäpeuroja, metsäkauriita, merikotkan, haahkoja, kyhmyjoutsenia ja rantakäärmeen. 

Jonkun verran meriliikennettäkin oli jo. Pitkän talven jälkeen varmasti kelpasi tukka hulmuten kaasutella haahkaparvien läpi ja tuntea vapauden huuma.